![]() |
||||
Maitreya |
||||
Monien vuosien ajan ihmiset ovat odottaneet todisteita siitä, onko Maitreya todellisuudessa olemassa ja toteuttaako Hän työtään keskuudessamme. Miksi tämä epäilys? Ihmisen on vaikea ymmärtää maailmassamme tapahtuvien valtaisien ja selvien muutosten merkitystä ihmiskunnan rakenteissa, niin fyysisissä kuin "näkymättömissä" rakenteissakin. Katsokaa nyt esim. luonnossa lisääntyvät maanjäristykset, tulvat, voimakkaat tuuliolosuhteet jne, jokaisen Maitreya tiesi tapahtuvan ja ilmoitti niistä erilaisissa tiedotusvälineissä. Miksi ihmiset eivät reagoi, vaikka tietoa on saatavilla? Minne on kadonnut rakkaus, lähimmäisenrakkaus, sisaruus-veljeys? Ihmiskunnassa on lisääntynyt aktiivinen välinpitämättömyys.
Monet arvostetut opettajat tulevat elämäämme, tekevät työnsä, ja luovat vähän jälkimaininkeja ihmisten tekojen ja ajatusten pintaan. He harvoin tarvitsevat esiinmarssijoita valmistelemaan tietä tulevalle. Maitreya on kuitenkin Hierarkian pää sekä Maailmanopettaja ja Hän aikoo palvella tuossa ominaisuudessaan seuraavan ajanjakson. Hänen vaikutustaan ihmiskuntaa kohtaan ei voida käsittää vielä. Hänen tulemisensa on ainutkertaisen suuri tapahtuma, jota pitää valmistella etukäteen ja mikä tulee ymmärrettävällä tavalla selittää ihmisille monilla eri tasoilla. Maailmanopettaja Maitreya välittää tämän oppilaansa kautta seuraavaa: Minun tehtävänäni on perustaa maan päälle rakkauden valtakunta, jonne luodaan sellaiset olosuhteet, missä ihmiskunnan on sisäisesti ja ulkoisesti turvallista elää. Teko, jonka me Ylösnousseet mestarit yhdessä tulemme tekemään ihmiskunnan eteen, on suuri ja tätä tekoa on valmisteltu taivaallisilla tasoilla yhteistyössä eri planeettojen korkeatasoisten valo-olentojen kanssa. Tämä auttamistyö on ryhmätyötä ja se edellyttää, että valtaisa joukko valo-olentoja osallistuu tähän suureen puhdistus- ja parannusoperaatioon planeetta Maassa. Tähtijärjestelmä on paljon monimutkaisempi kuin ihmiset ovat sen järjen ja mielen kautta itselleen järkiperäistäneet. Teillä on se TIETO, että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja nämä järjestelmät, mitä te eri yhteiskunnissa elätte, tullaan murtamaan. Se lähtee teistä itsestänne, teidän tahdonilmaisujenne kautta. NAISEUDEN VALOA ja feminiinistä energiaa tullaan vuodattamaan korkeistä sfääreistä, jotta teidän solutietoisuutenne ja kaikki kehonne tasapainottuisivat, harmonisoituisivat sekä ymmärryksenne ja rakkautenne laajenisivat. Planeetta Maa käy läpi vielä suuren tietoisuuden "VALLANKUMOUKSEN". Te kaikki olette lähtöisin Suuresta Rakkauden Hengestä, isä-äiti-jumalan lähteestä, mutta aikojen saatossa (ihmisplaneetan lineaarinen aikakäsitys), monien evoluutioiden ja monien taivaallisten järjestelmien kautta luodaan monenlaista todellisuutta. On olemassa monenlaisia rinnakkaistodellisuuksia. Monet ovat tehneet paljon työtä ja laajentaneet tietoisuuttaan ja kykenevät kommunikoimaan korkeiden valo-olentojen kanssa. Kaikki sielut eivät kykene ottamaan yhteyttä korkeisiin valo-olentoihin, siihen tarvitaan asiaan vihkiytynyt valosielu, että tieto, jota kanavoidaan on mahdollisimman puhdasta, jota pimeydenvoimat eivät ole kyenneet vääristämään. Te ymmärrätte, että meidän käyttämä "telepaattinen" kieli ilman fyysisen kehon rajoituksia on toisenlaista ja teidän kanavanne ottaa vastaan tiedon puhutulle kielelle. Teillä on eri kieliä ja kielirakenteita; te ymmärrätte saman asian eri tavoin. Tällaiset kielimuurit puretaan, kun yhdytte sydäntietoisuuden kautta ja kykenette kommunikoimaan telepaattisesti ilman sanoja. Rakkautenne tulee sydämenne kautta. Yhä useampi ihmis-sielu tulee heittäytymään rakkauden virtaan. Rakkaus kantaa yli pelkojen ja hädän, haureuden, kärsimyksen. Tietäkäätte, että Maailmanopettaja Maitreya työskentelee teidän keskuudessanne joka hetki ja suuria valotyöntekijöitä auttaa häntä. Aikaa ei ole hukattavissa, koska Äiti Maa on kärsinyt suuria vaurioita. Te olette niitä, jotka kykenette ajatuksillanne ja teoillanne välittämään sitä energiaa, joka tasapainottaa ja eheyttää Äiti Maan niin, että se tuottaa teille puhdasta ravintoa, saatte elämyksiä luonnosta, voitte iloita rakkaudesta, jota tunnette toisianne kohtaan ILMAN PELKOA. Jokaisella on mahdollisuus osallistua rakkauden valon työhön omalla sarallaan. Minä tulen astumaan teidän eteenne; JA SILLOIN TAIVAANKANNET AVAUTUVAT. Me rukoilemme täällä kaksinaisuudessa, valon korkeissa sfääreissä, ihmiskunnan heräämistä. Avatkaa sydämenne ja antakaa rakkauden luotaimen asettua Kristus-sydämiinne. Pyrkikää jalouteen ja puhtauteen; NIIN TE PARANNUTTE. Ja Minä Olen Se Joka Minä Olen. Minä Olen Maailmanopettaja Maitreya. ***LUOTA VALOON***LUOTA VALOON**LUOTA VALOON**LUOTA VALOON***LUOTA VALOON*** |
||||
Kanavointeja |
||||
| Rovaniemi 17.4.08 | Turku 17.5.08 | Tampere 18.5.08 | Helsinki 7.6.08 | |
|
||||
Marja Kaasalainen cosmicflamemarja@gmail.com gsm +358 44 957 7956 |